KUNNALLISET JULKITILAT


Kohtaamis- ja oppimisympäristöt, sairaalat ja vanhainkohdit ovat tiloja, joissa keskiössä on ihminen.
Vallilalla on vuosikymmenten kokemus ja osaaminen julkisten tilojen, kuten koulujen ja sairaaloiden sisustajana sekä kokemusta toimimisesta kumppanina kuntien kanssa.

Ymmärryksemme kunnallisten julkisten tilojen, kuten sairaaloiden, vanhainkotien, hoitolaitosten, koulujen sekä vaikkapa päiväkotien sisustuksessa ja sen erityisvaatimuksissa on kattava.

Sairaaloiden sisustuksissa ja etenkin tekstiileissä kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen, kuten paloturvallisuuteen ja antibakteerisuuteen. Joskus tarve vaatii myös akustisia ominaisuuksia. Sairaalakankaiden tulee olla laadukkaita, jotta ne kestävät käyttöä, säilyvät toimintakunnossa, eivätkä aiheuta allergisia reaktioita. Bioaktiivisissa kankaissa käytetään myös bakteereita tuhoavaa teknologiaa. Värimaailmaltaan sairaaloissa pyritään käyttämään pehmeitä ja rauhoittavia värejä. Sininen ja vihreä rauhoittavat, keltainen piristää. Yksiväriset kankaat ovat yleisiä, mutta kuvioitakin käytetään sopivissa määrin. Vallilan edustuksien kautta Suomen sairaaloihin on asennettu muun muassa Création Baumannin ja Drapiluxin kankaita ja Vescomin tapetteja ja mattoja. Kauttamme myös M1-luokitellut tapetit ja matot.


Vanhainkotien ja hoitolaitosten sisustuksissa huomio kiinnittyy puolestaan materiaalien helppohoitoisuuteen, paloturvallisuuteen, akustiikkaan ja väreihin. Akustisilla kankailla voidaan säädellä tilan kaikuja ja äänenvoimakkuutta ja tehdä keskustelemisesta ja kuulemisesta helpompaa. Valoverholla himmennetään liian kirkasta valoa, joka saattaa häiritä ja aiheuttaa epävarmuutta. Näköaisti on monella vanhuksella heikko, jolloin kontrastit pintojen tummuudessa ja vaaleudessa auttavat havainnoimaan ympäristöä paremmin. Väreillä pystytään vaikuttamaan myös vanhusten hyvinvointiin ja viihtyisyyteen. Eri värejä käytetään erilaisissa tiloissa: sinistä rentouttamaan tai vihreää rauhoittamaan.

Koulutilojen sisustuksessa määräävät materiaalien kestävyys, paloturvallisuus, akustiikka sekä hinta. Näiden asioiden yhdistämiseen löydämme Vallilassa parhaat ratkaisut. Myös värit huomioidaan suunnittelussa, sillä ne vaikuttavat ihmisen vireystasoon ja mielialaan ja sitä kautta oppimiseen. Värivalinnat ovat usein sidoksissa rakennuksen arkkitehtuuriin ja pintamateriaaleihin kuten kiintokalusteisiin. Materiaalien tulee olla paloturvallisia, vesipestäviä ja kestäviä. Tällaisia materiaaleja tarjoavat esimerkiksi Delius, Drapilux, Création Baumann ja Vescom.

Päiväkotien sisustus perustuu toiminnollisuuteen, kestävyyteen, väreihin, paloturvallisuuteen, akustiikkaan ja sopivaan hintaan. Ympäristöstä halutaan yleensä rakentaa kodikas ja virikkeellinen. Sen tulee olla toimiva ja viihtyisä sekä lapsille että työntekijöille. Päiväkoteihin sovelletaan usein kirkkaita, pirteitä värejä ja lapselle tuttuja kuvioita. Materiaalien tulee olla kestäviä ja helppohoitoisia, mutta myös mukavan tuntuisia. Kankaiden tulee olla paloturvallisia. Lisäksi materiaaleissa käytettyjen värien ja muiden aineiden tulee olla turvallisia ja myrkyttömiä, koska lapsilla on tapana kosketella materiaaleja eri tavoin kuin aikuisten ja maistaakin niitä toisinaan.

•Tekstiilit, verhoilu ja tapetit
•Matot ja lattiat
•Kalusteet ja valaisimet
•Tekniset ja toiminnolliset tuotteet ja materiaalit