Vallila avaa 9. brändimyymälänsä Jyväskylän uuteen Kauppakeskus Seppään to 26.10.

 


Vallila avaa uuden täyden palvelun brändimyymälän Jyväskylän upouuteen Kauppakeskus Seppään torstaina 26.10. klo 8. Syysyllätyksenä jyväskyläläisille Vallila julkaisee uunituoreen 
Jyväsjärvi-kuosin, jonka on loihtinut Vallilan kuosisuunnittelija Riina Kuikka. Kuosi taltioi Jyväskylän Harjulta avautuvan komean näkymän, ikivihreät männyt, metsäpolun, Jyväsjärven ja legendaariset Harjun portaat. Suunnittelija rakensi kuosin todella monesta palasesta, valokuvia yhdistellen.


– Halusin tavoittaa kuosiin kaupungin tunnelman. Jyväskylä on tosi kaunis kaupunki. Jyväsjärvi-kuosi ei ole yks yhteen näkymä tietystä paikasta, vaan mukana on omaa tulkintaani. Toivon kovasti, että jyväskyläläiset ottavat tulkinnan ja kuosin omakseen. Ihastuin kovasti järven läheisyyteen: huomaan elämässäni jahtaavani auringonlaskuja veden äärellä. 

Jyväsjärvi-kuosi on saatavilla kolmessa värityksessä: monivärisenä (multi), harmaan ja punaisen sekä beigen ja punaisen yhdistelmänä. Kuosi esiintyy valmisverhoissa, kappaverhossa sekä kankaissa. Jyväsjärvi-uutuudet tulevat ensimmäiseksi myyntiin Vallila Seppään.

Vallila Seppä on Vallilan yhdeksäs oma myymälä. Uusi myymälä tarjoaa monipuolisen Vallila-malliston sisustuskankaista ja valmisverhoista mattoihin sekä keittiön, makuuhuoneen ja kylpyhuoneen sisustustuotteisiin. Vallilasta löytyy sisustustekstillit ja -ratkaisut kodin jokaiseen tilaan. Valikoimaan kuuluu lahjatuotteita elämän moniin eri juhlahetkiin, ja myymälä tarjoaa myös verhopalvelua. Loppuvuodesta valikoimaan saadaan myös valmiit verhokiskot sekä kiskotarvikepakkaukset. 

Vallila Seppä, Kauppakeskus Seppä
Ahjokatu 5, 40320 Jyväskylä

Aukioloajat: ma–pe 10–20, la 9–19, su 11–19