Vallila Interior mukana Osaava Nainen -messuilla 23.–25.10.2009
Naisen työtä ja elämää käsittelevä valtakunnallinen Osaava Nainen -messutapahtuma järjestetään lokakuussa jo 15. kerran. Viime vuosina kolmipäiväisille messuille on osallistunut keskimäärin noin 23 000 kävijää ja noin 380 näytteilleasettajaa eri puolilta Suomea.
Aktiivisille, aikaansa ja alaansa seuraaville naisille suunnatussa messutapahtumassa naiseutta ja naisen elämän eri osa-alueita käsitellään esimerkiksi luentojen ja tapahtumien avulla. Messujen teemat liittyvät naisen elämän eri osa-alueisiin: työhön, yrittäjyyteen, terveyteen, vapaa-aikaan, kädentaitoihin ja ulkoiseen olemukseen. Ohjelmateema Terveys ja Hyvä Olo käsittelee hyvinvoinnin kokonaisuutta monesta eri näkökulmasta. Mukana on paljon käytännönläheistä tietoa hyvinvoinnista. Luentojen vastapainona messuilla voi seurata myös esimerkiksi muotinäytöksiä.
Vallila Interior on mukana messuilla luomassa muotinäytöslavan ympärille dramaattista tunnelmaa Markku Pirin Talven kukka -kankaan ja Tanja Orsjoen suunnitteleman Kelohonka-kuosin avulla. Lisäksi yritys näkyy muotinäytöslavan yläpuolella sijaitsevalla valkokankaalla.
Osaava Nainen –tapahtuma järjestetään Turun kongressi- ja messukeskuksessa 23.-25.10.
Lisätietoja:
Vallila Interior / Katri Korpela
Puh. 020 776 7711
katri.korpela(a)vallilainterior.fi
www.vallilainterior.fi
Viestintätoimisto Zaraband Oy / Monika Halén
Puh. 09 241 1410 / 040 595 5586
monika.halen(a)zaraband.fi
www.zaraband.fi
---------------------------------------------- ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------